Heipähei!
Eilinen aamu ei alkanut parhain mahdollisin hetkin. Aamulla satoi aika voimakkaasti ja ajattelin että olempa kerrankin näppärä ja hoidan heti aamusta kaikki mahdolliset siivoilut kotona. Sitten koitti roskien vieminen ulos. Samalla muistin että kello on jo niin paljon että otampa mainokset ja lueskelen niitä kahvikupin äärellä. Tie oli tietysti täynnä hirveän syviä lätäköitä ja postin otettuani loikin pitkin askelein lätäköiden yli. Ihankuin näky ei muuten jo olisi ollut varsin huvittava sillä kiirehdin kotiin jätettyäni oven auki niin liukastuin tietenkin ja lensin nenälleni, suoraan lätäkköön... :)! Onneksi ei ollut laskuja yms tälläkertaa sillä postit olivat litimärkiä ja tottakai naapurimme märkä kissa oli vielä livahtanut meille jättäen ihanat mutaiset tassunjälet...Polveni olikin kipeä kokoaamun kaatumisen johdosta, mutta onneksi päivä iltaa kohden parani.
Myöhemmin illastimme siis ravintola Oléssa
Lappeenrannassa. Koko illan jatkui pientä tihkusadetta, muttei se
haitannut kun ei paljoa kaupungilla kävelty. Ilokseni huomasin että
Lappeenrannan katua koristivat jo perinteiset jouluvalot puissa ja ne
loivatkin jo tiettyä tunnelmaa iltaan! Ruokavalikoima oli kyllä tosi
laaja, ja menikin tovi karsiessa aina annosvaihtoehtoja mielessään,
mutta lopuksi kuitenkin päädyin lehtipihviin, sillä sitä olen aina
raskastanut tilata ravintolassa ja se on yksi pitkäasikaisimmista
suosikeistani.Jälkiruoaksi tilasimme Pannacotat ja cappuchinot! Illan
mittaan ravintolaan saapui myös pari poliisiakin illastamaan :) Lopuksi kuvia annoksesta/tilauksesta.
Lehtipihvi |
Cappuchino |
Appelsiini-kaneli pannacotta |
Mutta kaikenkaikkiaan kiva ilta perheen kesken ja pitästä aikaa tuli syötyä niin paljon ettei edes sanotuksi saa. Pelottavan paljon itseasiassa... :D mutta eilisen vastapainoksi ajattelin tänään pitää kevyen päivän syöden ananasta ja hunajamelonia ja eilisen jälkeen on kyllä vieläkin vähän ähky olo joten raikas hedelmäpäivä sopinee hyvin. Viikonlopuksi on luvattu lunta??? Saa nyt nähdä miten hyvin ennustus toteutuu mutta hyvin mielin odotellaan. Lauantaina pidetään kaverini kanssa pitkästä aikaa tyttöjen ilta ja sitäkin olen innoissani odotellut, sillä onkin kulunut useita viikkoja, kun häntä viimeeksi olen nähnyt. Hyvää illanjatkoa kaikille! :)
Ihanan värinen neule! Herkullisen näkösiä noi annokset, nam!
VastaaPoistaMoips! Kiva kun olit löytänyt blogini ja liittynyt vielä lukijaksi, minäpä teen nyt vastapalveluksen!;) Kiva kuulla välillä toisenkin haaveilijan ajatuksia...:)
VastaaPoistaSöppänä neule muuten!:)
http://dreamslikealace.blogspot.fi
Pannacotta on mun ikisuosikki jälkiruuista ja kuulostaa muutenkin hyvältä tuollaisen aamun jälkeen :)
VastaaPoistaKiitos paljon teille kaikille ensinnäkin siitä, että liityitte ensimmäisiksi blogini lukijoiksi! Todellakin piristitte mun päivää! Ja kiitos myös kivoista kommenteista!
VastaaPoistaMila: Neule on ostettu aikoinaan seppälästä ja silloin itselläni oli juuri "keltainen" vaihe menossa, eli kaiken täytyi olla keltaista :D
Janette: Kiva että itsekkin liityit lukijoihini ja kiva kuulla myös sinun ajatuksia ja blogisi on tosi mielenkiintoinen, käykää muutkin tutusumassa!
Anni: Todellakin päiväni kohokohta, sillä rakastan itsekkin pannacottaa yli kaiken ja maku oli muutenkin ihanan jouluinen :)!